Maailma muuttuu ja elo sen mukana. Talous on niukkaa ja kansalaisille joudutaan tarjoamaan vaikeita säästötoimenpiteitä - niin kunnissa kuin valtion tasolla. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, toinen toisista välittämistä. Yhteiskuntamme yksilökeskeisyyden korostaminen ja ajautuminen siihen, että vain ne pärjäävät, joilla on hyvät lähtökohdat tai taloudelliset mahdollisuudet, on pystyttävä pysäyttämään. Minusta hyvinvointiyhteiskunnan yksi olennaisimmista mittareista on se, miten pystymme pitämään huolta kaikkein heikoimmistamme. Niistä, jotka eivät itse pysty pitämään huolta itsestään.
Tällä hetkellä monessa kunnassa on tilanne, jossa järjestöavustuksista joudutaan leikkaamaan. Järjestöt tekevät ansiokasta työtä, jonka merkitys korostuu etenkin nyt, kun säästötoimenpiteillä karsitaan peruspalveluita. Vapaaehtoistoiminnassa on onneksi näkyvissä uutta tulemista. Vapaaehtoisvoimin eri kunnissa pidetään huolta heikoimmista, järjestetään ulkoilutustapahtumia ikäihmisille, hyväntekeväisyyskonsertteja, lasten tapahtumia ym. Järjestetään niitä toimia, joilla ihmisten toimintakykyä voidaan ylläpitää, saada aikaan aitoja elämyksiä ja kokemuksia joskus raskaaltakin tuntuvan arjen keskelle. Surullista on, jos vapaaehtoistyön toimijat eivät saa päättäjiltä ansaitsemaansa tukea ja arvostusta. Vaikkei sitä rahallista, niin ainakin asenteellista ja henkistä. Tukea voidaan antaa vaikka tarjoamalla korvauksetta tiloja vapaaehtoistoimijoiden käyttöön ja antamalla asiantuntija-apua.
Vapaaehtoistoimintaa ja toisten pyyteetöntä auttamista on monenmoista. Sosiaalisen median myötä kanavat ovat lisääntyneet ja avun antaminen helpottunut. Joulun alla marketeissa toteutettu Joulupuu-keräys ja Facebookin lahjakeräykset toimivat loistavasti. Lapsiperheiden jouluavuksi ihmiset lähettivät paketteja lapsille, tuntemattomille, vähävaraisille tai tarjosivat jouluruokaa vähävaraiselle perheelle. Hyväntekeväisyys ei onneksi ole tässä yksilöllisyyttä korostavassa maailman ajassa hävinnyt. Meillä monella on asiat aika hyvin. Ja sydämen sivistyksestä kertoo se, miten kohtelemme toinen toisiamme. Olemmeko apuna ja tukena? Olemmeko mukana mahdollistamassa, että jollakin muullakin perheellä on parempi olla? Arvoista ja asenteista on kyse. Tässäkin.
Mia Hahtala
Kirjoittaja on Sdp:n eduskuntavaaliehdokkaana Savo-Karjalan vaalipiirissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti