Olen tehnyt ikäni erilaista järjestötyötä. Olen vetänyt jumppaa, keitellyt kahveja, järjestellyt juhlia, koonnut porukoita ja jakanut mainoksia. Olen suunnitellut, kokoustanut, puhunut ja keskustellut. Olen antanut järjestötyölle paljon aikaa elämästäni ja olen tehnyt sen mielelläni. Näin siksi, että kaikessa tässä tekemisessä olen oppinut valtavasti, olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut elämyksiä ja kokemuksia, joita ei voi saada mistään muualta. En olisi sama ihminen kuin nyt olen ilman järjestöjen ihmeellistä maailmaa.
Siksi minun on helppoa puhua järjestöjen valtavasta voimasta yhteiskuntamme ja kansalaistemme hyväksi. Tätä voimaa meidän ei pidä hukata, vaan luoda mahdollisuuksia yhä useammalle olla mukana järjestöjen työssä. Otan kaksi ajankohtaista esimerkkiä.
Moni ihminen on liian yksin ja kokee olevansa yksinäinen. Uskon, että esimerkiksi ikäihmisten yksinäisyyteen - niin kotona kuin erilaisissa hoidon ja hoivan paikoissa - voitaisiin saada apua järjestöjen kautta. Kuulin juuri omassa maakunnassani, kuinka eräs järjestö on jo vuosia järjestänyt viikoittain kunnan hoivakodissa tanssitunnin talon asukkaille. Kukin asukas saa tanssia tavallaan, mutta jos haluaa, niin hiukset laitetaan, huulet punataan, kravatin saa kaulaan ja hameen päälle. Pakko ei ole tanssia, mutta tuolissakin tanssiminen onnistuu. Tämä tanssitunti ei olisi mahdollinen ilman järjestön apua. Uskon, että vastaavia esimerkkejä on paljon.
Toinen esimerkki tulee hyvin tuntemastani aiheesta: turvakodeista. Valitettavasti perheväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen Suomen häpeätahra. Meidän turvakotijärjestelmämme rakentuu pitkälti yhdistysten tekemän, vuosikymmenten mittaisen osaamisen varaan. Nyt valtio on päättänyt ottaa vastuun turvakotien rahoituksesta. Näin siksi, että kevennetään kuntien taakkaa, mutta samalla pyritään saamaan turvakotien toimintaa valtakunnallisesti kattavammaksi.
Vierailin viime viikolla kahdessakin turvakodissa. Molemmissa oli huolta siitä, miten kyetään turvaamaan se, ettei vuosikymmenten aikana koottu osaaminen huku uudistuksen pyörteisiin. Tämä huoli on otettava vakavasti, sillä vaikka työtä tehdään yhdistysten ja järjestöjen toimesta, on taso hyvin ammattimainen. Lisäksi työhön nivoutuu luontevasti ajatus turvakotiasiakkaan omien voimavarojen vahvistamisesta ja siitä, että jokainen meistä voi panoksellaan auttaa muita. Niinpä moni turvakodin entinen asukas jatkaakin osana turvakotien toimintaa esimerkiksi vertaistuen tai kokemusasiantuntijuuden kautta. Jos homma olisi pelkkää bisnestä, voisi tällainen jatkumo olla aika haasteellinen toteuttaa.
Tarvitsemme järjestöjämme monessa, mutta myös järjestöjen on kyettävä pysymään maailman muutoksessa mukana. On jatkuvasti mietittävä uusia toimintatapoja ja yhteistyökuvioita, sillä moni ihminen ei pysty olemaan eikä halua olla sellainen järjestöjyrä kuin ennen vanhaan. Uskon, että suomalainen järjestökenttä on kuitenkin kykenevä vastaamaan tähänkin haasteeseen.
Toivotan kaikille virkeää vapaaehtoistyöhön tarttumista - mahdollisuudet ovat monet ja jokaiselle löytyy varmuudella oma kiinnostuksen kohteensa. Ja annetun ajan saa moninkertaisesti takaisin auttamisen ilona, unohtumattomina elämyksinä ja elinikäisinä ystävyyksinä.
Susanna Huovinen
peruspalveluministeri
SDP:n eduskuntavaaliehdokas, Keski-Suomi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti